Sairastuin ahmimishäiriöön jo lapsena. Yläasteella mukaan alkoi hiipiä ortoreksia. 

22-vuotiaana tajusin täyttäväni ahmintahäiriön diagnoosivaatimukset. (Lue myös Mikä on ahmintahäiriö?: https://mitenparantuaahmimishairiosta.vuodatus.net/sivut/mika-on-ahmintahairio-bed)

Häpeä ja normaalipainoisena pysyminen esti hakemasta apua. Arvelin, ettei minua uskota.

Kolmeakymppiä lähestyessä kävin kuitenkin kolmen vuoden psykoterapian ja toivuin ahdistuksesta ja masennuksesta, syömishäiriöihin sillä ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta.

Suurinpiirtein 35-vuotiaana totesin, että nyt saa riittää, haluan aidosti ja oikeasti parantua. Tieni vei vertaisryhmään ja self help - oppaiden ääreen. Nyt, muutama vuosi aktiivista toipumismatkaa takanani voin sanoa, että olen melkein perillä. Olen henkisesti varautunut siihen, että takapakkeja tulee vielä, sillä sellainen on toipumisen tie, kaksi askelta eteenpäin, yksi taaksepäin.

Olen kuitenkin oppinut matkallani hyvin hyvin paljon ja toivon, että blogistani on iloa ja apua toipumismatkalla oleville. <3