Minulla on yksi suuri kompastuskivi paranemisen tiellä, sen nimi on "Lopetan ahmimisen ikuisiksi ajoiksi."

"Loppuelämäksi" on pitkä aika (ellei satu olemaan elämänsä loppumetreillä). Se on niin pitkä aika, että koko ajatuksen edessä ensin innostuu "ei enää ikinä!" ja sitten lannistuu "äh, taas mä sorruin!".

Toisaalta, eikö paraneminen tarkoita juuri sitä, että lopettaa ahmimisen ainaiseksi?

Olen kuullut, että alkoholiriippuvuudesta toipuessa mennään eteenpäin päivä kerrallaan. Joka päivä valitaan uudestaan olla juomatta. Joka päivä uudestaan, kenties jopa vuosien ajan. Ainaisesti?

Olen koettanut soveltaa ajatusta ahmimishäiriöstä paranemiseen, mutta minä pidän suunnittelusta ja unelmoinnista. Minä haluan kuvitella itseni kokonaan parantuneena. Haluan jättää taakseni tämän viheliäisen sairauden, ikuisiksi ajoiksi! Yksi päivä ikuisuudessa on kovin lyhyt aika. Minussa ajatus "Olen tänään ahmimatta" herättää joko "Mitä sinä kuvittelet tuolla saavuttavasi? Yhden päivän!" tai "Inhoan sääntöjä. Ahmin tänään ihan vain siksi, että sääntö ärsyttää minua!"

En ole tähän päivään mennessä keksinyt kultaista keskitietä. Miten suostutella omat aivonsa etenemään askel kerrallaan? 

Kerron, jos joskus keksin.